Homma alkaa jo hahmottua hitaasti mutta varmasti :) Sunnuntaina laskeskelimme reissun budjettia, joka näillä näkymin tulee olemaan n. 280€ sierainparia kohden. Aika paljon siis, ainakin näin opiskelijan näkökulmasta katseltuna. Enemmän tai vähemmän yllättäen nyt on tarkoitus lähteä organisoimaan erinäisiä varainkeruutempauksia, etteivät kovin monen matkahaaveet kaatuisi rahaongelmiin... Okei, myönnettävä kyllä on, että tuo hinta on kuitenkin kohtalaisen halpa kun ottaa huomioon, että sillä ollaan n. viikko Suomen rajojen ulkopuolella ja se sisältää laivamatkat, bussin vuokran, bussikuskin/-kuskien palkan jne. Pääseekö mihinkään varsinaiseen lomakohteeseen tuollaisella summalla?
No, katsellaan ja ihmetellään. Lisää informaatiota tippuu tänne sitä tahtia, kun itse saan kaivettua faktoja esiin :)
30.11.2010
16.8.2010
Seuraavaksi Norjaan?
Wau, eteen heitettiin mahdollisuus lähteä ensi kesänä vaeltamaan Norjan maaperälle! :D Kyseessä on Liedon Eränkävijöiden reissu, jonka ohjelmaan kuuluu myös vierailu Ruotsin jamboreella. Tarkkaa tietoa reitistä yms. ei vielä ole, mutta hyvää kannattaa aina odottaa, eikös niin? :)
18.7.2010
Palloilua Kilpisjärvellä ja vähän muuallakin
Porukka: minä (surprise!), isoisäni ja veljeni
Ajankohta: heinäkuun puoliväli
12.7. klo 7 heitimme tavarat autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Kilpisjärveä. Todella odotin pohjoisen viileyteen pääsyä, sillä helteet eivät allekirjoittaneelle sovi laisinkaan! Yövyimme Hailuodon RantaSumpussa, jonka rannalla olisimme voineet touhuta koko päivän :) Ja oli muuten hyvä, että olimme varanneet mökin etukäteen - yhtä ainoaa mökkiä ei ollut enää vapaana...
Aamukuudelta oli vuorossa pikainen pulahdus mereen, ja sitten matka jatkui kahdeksan lautalla jälleen pohjoista kohti. Matkalla harrastimme hieman ulkomaanmatkailuakin: poikkesimme Ylitorniossa Ruotsin puolelle ja Pellon kohdalla takaisin Suomeen. Illansuussa saavuimme Kilpisjärven Retkeilykeskukseen, josta meille oli varattu huone kolmeksi yöksi. Melko tyyristä, mutta huomattavasti mukavampaa kuin teltassa majoittuminen...
Keskiviikoksi oli luvattu sadetta, joten päätimme lähteä vielä illalla kipuamaan Saanan huipulle. Ihan vaan jonkin verran tuntui jaloissa - ikinä ennen ei ole 4 kilometriä tuntunut niin pitkältä matkalta! Maisemat olivat kyllä upeat, ja pääsinpähän vihdoinkin huiputtamaan edes jonkun tunturin ;) Muutama kuva todisteeksi, ja takaisin alas... Auh. Jos ylöspäin kipuaminen oli tuskallista, niin laskeutuminen oli yhtä Helvettiä. Sain pelätä jatkuvasti, milloin polveni räjähtävät irti! No, ehjänä päästiin kuitenkin alas, ja seuraavana yönä tuli nukuttua harvinaisen hyvin.
Keskiviikkoaamuna tulikin sitten vettä taivaan täydeltä. Nukuimme pitkään ja lähdimme sitten tekemään toisen pienen ulkomaanmatkan, tällä kertaa Norjan Skibotniin. Mahtavat maisemat, joskin aina välillä olimme kirjaimellisesti pilvessä ;) Jalat tosin huomauttelivat vieläkin Saanalle kiipeämisestä...
Torstaina lähdimme kymmeneltä Malla-laivalla Kilpisjärven yli käymään Kolmen Valtakunnan Rajapyykillä. Valitettavasti alkuperäinen suunnitelma palata Retkeilykeskukselle Mallan luonnonpuiston kautta ei toteutunut isoisän kipeytynyneen jalan takia, mutta aina ei voi onnistua :P
Perjantaina oli edessä jälleen aikainen lähtö. Ja ettei matka kävisi tylsäksi, päätimme kurvata Ranuan eläinpuiston kautta. Eläimet ovat suloisia ^^ No joo. Elukat katseltuamme ajoimmekin jo yhtä kyytiä takaisin Lietoon asti, perillä oltiin kolmelta aamuyöstä. Väsytti aivan julmetusti, joten nukahtaminen tapahtui ennätysajassa :D
Ajankohta: heinäkuun puoliväli
12.7. klo 7 heitimme tavarat autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Kilpisjärveä. Todella odotin pohjoisen viileyteen pääsyä, sillä helteet eivät allekirjoittaneelle sovi laisinkaan! Yövyimme Hailuodon RantaSumpussa, jonka rannalla olisimme voineet touhuta koko päivän :) Ja oli muuten hyvä, että olimme varanneet mökin etukäteen - yhtä ainoaa mökkiä ei ollut enää vapaana...
Aamukuudelta oli vuorossa pikainen pulahdus mereen, ja sitten matka jatkui kahdeksan lautalla jälleen pohjoista kohti. Matkalla harrastimme hieman ulkomaanmatkailuakin: poikkesimme Ylitorniossa Ruotsin puolelle ja Pellon kohdalla takaisin Suomeen. Illansuussa saavuimme Kilpisjärven Retkeilykeskukseen, josta meille oli varattu huone kolmeksi yöksi. Melko tyyristä, mutta huomattavasti mukavampaa kuin teltassa majoittuminen...
Keskiviikoksi oli luvattu sadetta, joten päätimme lähteä vielä illalla kipuamaan Saanan huipulle. Ihan vaan jonkin verran tuntui jaloissa - ikinä ennen ei ole 4 kilometriä tuntunut niin pitkältä matkalta! Maisemat olivat kyllä upeat, ja pääsinpähän vihdoinkin huiputtamaan edes jonkun tunturin ;) Muutama kuva todisteeksi, ja takaisin alas... Auh. Jos ylöspäin kipuaminen oli tuskallista, niin laskeutuminen oli yhtä Helvettiä. Sain pelätä jatkuvasti, milloin polveni räjähtävät irti! No, ehjänä päästiin kuitenkin alas, ja seuraavana yönä tuli nukuttua harvinaisen hyvin.
Keskiviikkoaamuna tulikin sitten vettä taivaan täydeltä. Nukuimme pitkään ja lähdimme sitten tekemään toisen pienen ulkomaanmatkan, tällä kertaa Norjan Skibotniin. Mahtavat maisemat, joskin aina välillä olimme kirjaimellisesti pilvessä ;) Jalat tosin huomauttelivat vieläkin Saanalle kiipeämisestä...
Torstaina lähdimme kymmeneltä Malla-laivalla Kilpisjärven yli käymään Kolmen Valtakunnan Rajapyykillä. Valitettavasti alkuperäinen suunnitelma palata Retkeilykeskukselle Mallan luonnonpuiston kautta ei toteutunut isoisän kipeytynyneen jalan takia, mutta aina ei voi onnistua :P
Perjantaina oli edessä jälleen aikainen lähtö. Ja ettei matka kävisi tylsäksi, päätimme kurvata Ranuan eläinpuiston kautta. Eläimet ovat suloisia ^^ No joo. Elukat katseltuamme ajoimmekin jo yhtä kyytiä takaisin Lietoon asti, perillä oltiin kolmelta aamuyöstä. Väsytti aivan julmetusti, joten nukahtaminen tapahtui ennätysajassa :D
26.6.2010
Uusi reissu tiedossa jo nyt!
Eipä sitä kauaa viitsi etelän idioottikaan poissa Lapista pysyä... ;) No ei, isoisä vain ehdotti Saanan päälle kipuamista, mihin ei voi vastata kuin kysymyksellä: "Koska lähdetään?" Lähtöpäivä tosin on vielä auki, samoin kuin tarkka reittisuunnitelmakin, mutta heinäkuussa joka tapauksessa. (Heinäkuu + Lappi = paaaaaaljon hyttysiä. Jippii...)
Naputtelen tänne sitten pientä informaatiota reissun onnistumisesta, mahdollisesti kuviakin. Kuvien postaaminen siis edellyttää sitä, että kuvien ottamiselle jää aikaa - ei sillä, että isoisällä olisi allekirjoittaneeseen verrattuna julmetun pitkä askel, mutta... :P
Naputtelen tänne sitten pientä informaatiota reissun onnistumisesta, mahdollisesti kuviakin. Kuvien postaaminen siis edellyttää sitä, että kuvien ottamiselle jää aikaa - ei sillä, että isoisällä olisi allekirjoittaneeseen verrattuna julmetun pitkä askel, mutta... :P
22.6.2010
Jälkipyykkiä...
(...joka toivottavasti ei lemahda yhtä pahasti kuin reissun jälkeinen likapyykki... Enpä ole kovin usein nähnyt äidin sullovan pyykkiä pesukoneeseen toisella kädellä nenästä kiinnipitäen!)
Tavarat alkavat palautua oikeille omistajilleen (paitsi että K:n pipo ja CD:t ovat edelleen allekirjoittaneella), tuliaiset on viety ja pyykit pesty (kiitos, äiti! :) ), joten suunnataanpa ajatukset vielä hetkeksi menneeseen reissuun. Kuten jo aiemmin olen joillekin sanonut, matka oli rankka mutta jokaikisen rakon arvoinen - Lappi on varastanut tämän neitosen sydämen lopullisesti ^^
Halti jäi - jälleen kerran! - valloittamatta, joten ainakin kerran on noihin maisemiin vielä palattava. En tosin lainkaan ihmettelisi, vaikka se ei jäisi ainoaksi kerraksi, sen verran hulppeita ovat maisemat matkan varrella... Sitä paitsi tuumasimme M:n kanssa jo reissussa ollessa, että tästä lähtien täytyy varmaan joka kesä lähteä jonnekin vaeltelemaan - vaikka sitten Kurjenrahkaan, jos ei muuta keksitä.
Noin muuten kyllä suosittelen lämpimästi tuota reittiä kokeilemaan, jos vain kokemus ja rahkeet riittävät. Maisema on julmetun karua, mutta silti siinä on jotain uskomattoman kaunista; eikä koskaan voi lakata ihmettelemästä paikallisten kasvien sitkeyttä kasvaa paikoissa, joissa ei näytä olevan lainkaan sijaa juurille. Ainoa todellinen miinuspuoli on se, ettei noilla leveysasteilla ole juuri mitään metsäksi kutsuttavaa - metsän keskellä kasvaneelle tuli välillä todella orpo olo, kun ei ollut lainkaan puita...
Mitä reissulta sitten jäi käteen? Toista sataa valokuvaa (joista pari prosenttia onnistuneita), kipeytynyt nilkka, rutosti keventynyt lompakko, he***tin pahalta haisevat vaelluskengät - ja lukematon määrä aivan mahtavia muistoja. Rankkuudesta huolimatta en vaihtaisi metriäkään pois, sillä noin rankassa paikassa ystävyys todella punnittiin. Matkakertomuksessani mainitsemani oululaisetkin totesivat, että "on teillä ainakin hyvä porukka - vaikka olisi ollut kuinka rankkaa, niin te vaan nauratte" :)
PS. Ihan oikeasti, mitä ihmettä voin tehdä kengilleni?!?! Tällä hetkellä ne ovat oven ulkopuolella karkottamassa ötökät ja vieraat, mutta pian varmaan Greenpeace tekee yllätyshyökkäyksen ja syyttää vakavasta ympäristörikoksesta... Vinkkejä otetaan vastaan enemmän kuin mielellään!
Tavarat alkavat palautua oikeille omistajilleen (paitsi että K:n pipo ja CD:t ovat edelleen allekirjoittaneella), tuliaiset on viety ja pyykit pesty (kiitos, äiti! :) ), joten suunnataanpa ajatukset vielä hetkeksi menneeseen reissuun. Kuten jo aiemmin olen joillekin sanonut, matka oli rankka mutta jokaikisen rakon arvoinen - Lappi on varastanut tämän neitosen sydämen lopullisesti ^^
Halti jäi - jälleen kerran! - valloittamatta, joten ainakin kerran on noihin maisemiin vielä palattava. En tosin lainkaan ihmettelisi, vaikka se ei jäisi ainoaksi kerraksi, sen verran hulppeita ovat maisemat matkan varrella... Sitä paitsi tuumasimme M:n kanssa jo reissussa ollessa, että tästä lähtien täytyy varmaan joka kesä lähteä jonnekin vaeltelemaan - vaikka sitten Kurjenrahkaan, jos ei muuta keksitä.
Noin muuten kyllä suosittelen lämpimästi tuota reittiä kokeilemaan, jos vain kokemus ja rahkeet riittävät. Maisema on julmetun karua, mutta silti siinä on jotain uskomattoman kaunista; eikä koskaan voi lakata ihmettelemästä paikallisten kasvien sitkeyttä kasvaa paikoissa, joissa ei näytä olevan lainkaan sijaa juurille. Ainoa todellinen miinuspuoli on se, ettei noilla leveysasteilla ole juuri mitään metsäksi kutsuttavaa - metsän keskellä kasvaneelle tuli välillä todella orpo olo, kun ei ollut lainkaan puita...
Mitä reissulta sitten jäi käteen? Toista sataa valokuvaa (joista pari prosenttia onnistuneita), kipeytynyt nilkka, rutosti keventynyt lompakko, he***tin pahalta haisevat vaelluskengät - ja lukematon määrä aivan mahtavia muistoja. Rankkuudesta huolimatta en vaihtaisi metriäkään pois, sillä noin rankassa paikassa ystävyys todella punnittiin. Matkakertomuksessani mainitsemani oululaisetkin totesivat, että "on teillä ainakin hyvä porukka - vaikka olisi ollut kuinka rankkaa, niin te vaan nauratte" :)
PS. Ihan oikeasti, mitä ihmettä voin tehdä kengilleni?!?! Tällä hetkellä ne ovat oven ulkopuolella karkottamassa ötökät ja vieraat, mutta pian varmaan Greenpeace tekee yllätyshyökkäyksen ja syyttää vakavasta ympäristörikoksesta... Vinkkejä otetaan vastaan enemmän kuin mielellään!
19.6.2010
Kilpisjärvi-Pihtsusjärvi-Kilpisjärvi
Reitti: Kalottireittiä Kilpisjärveltä Pihtsusjärvelle ja takaisin
Reitin pituus: n. 100 km
Aikaa kului: 8 vrk (+ matkat)
Porukka: itseni lisäksi 2 muuta neitosta, kutsumanimet M ja K
Ajankohta: kesäkuun alku
Lähdimme ajelemaan Turusta Kilpisjärveä kohti 7. kesäkuuta. Ensimmäisen yön nukuimme Oulussa Nallikarin leirintäalueella, toisen yön Kilpisjärvellä Hotelli Kilpiksessä. Nopeamminkin olisi perille voinut päästä, mutta "vähän" jumitimme aina silloin tällöin... ;)
Matkaan lähdettiin Luontotalon parkkipaikalta puoli yhdentoista aikoihin, suuntana ensimmäinen autiotupa Saarijärvellä. "Niin pitkä on matka ja kivinen tie" käväisi mielessä useamapaankin kertaan, sillä matka tuntui kestävän ikuisuuden ja polku oli kivistäkin kivisempi. (Toinen vaihtoehto rasittavimmaksi päässäsoivaksi biisiksi oli Tarotin I Walk Forever - ei siksi, että biisi olisi huono, vaan... No, arvaat varmaan ;) ) Perille pääsimme vasta illalla, mutta onneksi meidät ohittanut oululaisparivaljakko oli lämmittänyt tuvan valmiiksi. Eipä siinä sitten juuri muuta kuin murua rinnan alle ja makuupussit valmiiksi. Myöhemmin illalla tupaan saapui vielä helsinkiläisnainen, ja näistä kolmesta oli meille seuraa reissumme ensimmäisen puolikkaan ajan. Kiitos heille siitä :)
Seuraavana aamuna lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kuonjarjokea. Matkan varrella oli siellä täällä sen verran reilusti lunta, että lumet oli joko kierrettävä (onnistui 70%:ssa tapauksista) tai niiden läpi oli kahlattava. Lunta kesäkuussa likimain nivusiin asti - jippii... No, joka tapauksessa olimme perillä ennen päivällisaikaa, joten jonkun hetken ehdimme levätäkin. Ja näin sivumennen sanottuna, Kuonjarjoki on tämän reitin varrelta ehdoton suosikkipaikkani tuulisesta sijainnista huolimatta.
Kolmannen yön olimme ajatelleet viettää teltassa jossakin Meekon autiotuvan lähimaastossa, mutta säätiedotus lupasi kylmää yötä, joten jätimme teltän Kuonjarille ja päätimme nukkua tuvassa. Matka sujui yllättävän nopeasti, olisimme jopa veikanneet tätä nopeimmaksi päivävauhdiksi tähän mennessä. (Väärässä olimme - ensimmäisen päivän olimme tulleet nopeinta vauhtia, vaikkei siltä tuntunutkaan.) Täällä tuvan ympäristössä pyöri jonkin verran porojakin. Että ne osaavat olla hassuja otuksia! :D Itse asiassa illan tullen ne asettuivat makuulle ja katselivat tuvan ikkunasta sisään kuin olisivat katsoneen telkkaria... Kuinkahan hassuilta me vaikutimme niiden mielestä?
Neljäntenä päivänä saimme kokea extreme-matkailua riittämiin. Tai no, alku sujui hyvin - osassa kivikkoa oli jopa lankut helpottamassa kulkemista - mutta sitten alkoi haastava osuus. Merkitty reitti kulki yhdessä kohtaa Meekonvaaran kyljessä olevaa jyrkännettä ylös, ja totta kai se oli täysin lumen peitossa. Kiva. Ei sitten yhtään pelottanut kulkea lumista ja liukasta rinnettä pitkin, varsinkin, kun yksikin harha-askel olisi pudottanut alhaalla kulkevaan Vuomakasjokeen. Ja kuin pisteenä i:n päälle Vuomakasjoen yli menevä silta oli jäiden sulamisen seurauksena siirtynyt reilusti, eikä siis tuntunut järin tukevalta. Päätimme siis takaisintulomatkalla kulkea omaa reittiä joen toista rantaa ja yrittää yli ilman siltaa. Pihtsusjärvelle saavuimme vasta illalla, joten ei muuta kuin nukkumaan...
Seuraavana aamuna nukuimme pitkään, sillä edessä oli kauan odotettu lepopäivä. Lounaan jälkeen M ja K lähtivät kipuamaan vähän matkaa Haltia ylöspäin, mutta toiveita ylöspääsystä ei juuri ollut. Itse jäin tuvalle lepuuttamaan jalkaani ja esivalmistelemaan päivällistä. Yksinjäätyäni pysyin hereillä peräti tunnin verran... No, Halti jäi siis tavoittamattomiin, joten joskus vielä on tultava uudestaan.
Kuudentena päivänä onnistuimme jopa lähtemään kutakuinkin ajoissa liikkeelle. Saavutettuamme Vuomakasjoen jatkoimme siis eri rantaa kuin edellispäivänä, ja jonkun matkaa kulkeminen oli reilusti helpompaa. Nimenomaan oli. Sopivaa ylityspaikkaa ei tahtonut löytyä, joten lähdimme vain ylittämään sellaisesta kohtaa, missä virta ei näyttänyt ihan niin pahalta. Joka tapauksessa ylitys kesti yli puoli tuntia, ja sukat kastuivat aika pahasti itse kultakin. Itselläni oli sentään kumisaappaat, joiden varsi riitti suurimman osan matkaa, mutta K kahlasi yli sandaaleissa ja M vaelluskengät jalassa. Ylipäästyämme lähdin edeltä kohti Meekon tupaa varmistamaan, että se olisi lämmin M:n ja K:n saapuessa paikalle. Kiirehtiminen tosin oli turhaa, tuvalle oli juuri jokin aika sitten saapunut pariskunta (anteeksi, en enää muista, mistä päin olitte!), joka oli hyvää vauhtia lämmitämässä tupaa. Eipä siinä sitten muuta kuin iltapalaa ja nukkumaan :)
Seuraava päivämatka sujui hurjaa vauhtia aiempiin taipaleisiin verrattuna. Ehdimme jopa rakentamaan rinkkakelkan tulevia lumenylityksiä varten periaatteella "meissä jokaisessa asuu pieni MacGyver" - materiaaleina oli jeesusteippi ja sisalnaru. Sääli sinänsä, ettemme päässeet missään vaiheessa kokeilemaan sitä...
Aamu nro 8. Lähdimme melko aikaisin, sillä tavoitteenamme oli ehtiä Saarijärvelle lounasaikaan mennessä ja sieltä vielä jatkaa matkaa vajaat 10 km eteenpäin, jotta seuraavana päivänä pääsisimme ihmisten ajoissa pois maastosta. Tavoite 1 onnistui, mutta toisen onnistuminen oli siinä ja siinä. M näytti hyytyvän aika pahasti, eikä K:llakaan jalka enää noussut entiseen tahtiin. Suunniteltu telttapaikka oli aina "vielä yhden mäen takana". Ihan varmasti joku siirteli sitä aina vain eteenpäin ja eteenpäin... Ja kaiken kukkuraksi alkoi sataa. Jee.
Viimeinen aamu, jihuu! Tahmeasta alusta huolimatta ehdimme ennätysajassa Luontotalon parkkipaikalle, jonne olimme auton reilu viikko sitten jättäneet. Pikainen vaatteidenvaihto - keskellä parkkipaikkaa, totta kai - ja sitten muutama kilometri pohjoisemmas Kilpisjärven Retkeilykeskukseen syömään. Hieman puolenpäivän jälkeen hyppäsimme autoon ja aloitimme matkan takaisin kotia kohti.
Kiitos kohdalle osuneen matkamuistomyymälän emme ehtineet Nallikariin ennen respan sulkeutumista, joten ajoimme läpi yön takaisin Turkuun. Hauska reissu, yhtä kaikki :)
Yhteenveto: Maasto on vaativa, varsinkin ensikertalaiselle, ja ajankohta toi omat lisähaasteensa kylmän kelin ja lumen muodossa. Maisemat olivat upeat, joskin todella karut. Suosittelen kokeneemmille tai muuten vain hulluille vaeltajille ;)
Reitin pituus: n. 100 km
Aikaa kului: 8 vrk (+ matkat)
Porukka: itseni lisäksi 2 muuta neitosta, kutsumanimet M ja K
Ajankohta: kesäkuun alku
Lähdimme ajelemaan Turusta Kilpisjärveä kohti 7. kesäkuuta. Ensimmäisen yön nukuimme Oulussa Nallikarin leirintäalueella, toisen yön Kilpisjärvellä Hotelli Kilpiksessä. Nopeamminkin olisi perille voinut päästä, mutta "vähän" jumitimme aina silloin tällöin... ;)
Matkaan lähdettiin Luontotalon parkkipaikalta puoli yhdentoista aikoihin, suuntana ensimmäinen autiotupa Saarijärvellä. "Niin pitkä on matka ja kivinen tie" käväisi mielessä useamapaankin kertaan, sillä matka tuntui kestävän ikuisuuden ja polku oli kivistäkin kivisempi. (Toinen vaihtoehto rasittavimmaksi päässäsoivaksi biisiksi oli Tarotin I Walk Forever - ei siksi, että biisi olisi huono, vaan... No, arvaat varmaan ;) ) Perille pääsimme vasta illalla, mutta onneksi meidät ohittanut oululaisparivaljakko oli lämmittänyt tuvan valmiiksi. Eipä siinä sitten juuri muuta kuin murua rinnan alle ja makuupussit valmiiksi. Myöhemmin illalla tupaan saapui vielä helsinkiläisnainen, ja näistä kolmesta oli meille seuraa reissumme ensimmäisen puolikkaan ajan. Kiitos heille siitä :)
Seuraavana aamuna lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kuonjarjokea. Matkan varrella oli siellä täällä sen verran reilusti lunta, että lumet oli joko kierrettävä (onnistui 70%:ssa tapauksista) tai niiden läpi oli kahlattava. Lunta kesäkuussa likimain nivusiin asti - jippii... No, joka tapauksessa olimme perillä ennen päivällisaikaa, joten jonkun hetken ehdimme levätäkin. Ja näin sivumennen sanottuna, Kuonjarjoki on tämän reitin varrelta ehdoton suosikkipaikkani tuulisesta sijainnista huolimatta.
Kolmannen yön olimme ajatelleet viettää teltassa jossakin Meekon autiotuvan lähimaastossa, mutta säätiedotus lupasi kylmää yötä, joten jätimme teltän Kuonjarille ja päätimme nukkua tuvassa. Matka sujui yllättävän nopeasti, olisimme jopa veikanneet tätä nopeimmaksi päivävauhdiksi tähän mennessä. (Väärässä olimme - ensimmäisen päivän olimme tulleet nopeinta vauhtia, vaikkei siltä tuntunutkaan.) Täällä tuvan ympäristössä pyöri jonkin verran porojakin. Että ne osaavat olla hassuja otuksia! :D Itse asiassa illan tullen ne asettuivat makuulle ja katselivat tuvan ikkunasta sisään kuin olisivat katsoneen telkkaria... Kuinkahan hassuilta me vaikutimme niiden mielestä?
Neljäntenä päivänä saimme kokea extreme-matkailua riittämiin. Tai no, alku sujui hyvin - osassa kivikkoa oli jopa lankut helpottamassa kulkemista - mutta sitten alkoi haastava osuus. Merkitty reitti kulki yhdessä kohtaa Meekonvaaran kyljessä olevaa jyrkännettä ylös, ja totta kai se oli täysin lumen peitossa. Kiva. Ei sitten yhtään pelottanut kulkea lumista ja liukasta rinnettä pitkin, varsinkin, kun yksikin harha-askel olisi pudottanut alhaalla kulkevaan Vuomakasjokeen. Ja kuin pisteenä i:n päälle Vuomakasjoen yli menevä silta oli jäiden sulamisen seurauksena siirtynyt reilusti, eikä siis tuntunut järin tukevalta. Päätimme siis takaisintulomatkalla kulkea omaa reittiä joen toista rantaa ja yrittää yli ilman siltaa. Pihtsusjärvelle saavuimme vasta illalla, joten ei muuta kuin nukkumaan...
Seuraavana aamuna nukuimme pitkään, sillä edessä oli kauan odotettu lepopäivä. Lounaan jälkeen M ja K lähtivät kipuamaan vähän matkaa Haltia ylöspäin, mutta toiveita ylöspääsystä ei juuri ollut. Itse jäin tuvalle lepuuttamaan jalkaani ja esivalmistelemaan päivällistä. Yksinjäätyäni pysyin hereillä peräti tunnin verran... No, Halti jäi siis tavoittamattomiin, joten joskus vielä on tultava uudestaan.
Kuudentena päivänä onnistuimme jopa lähtemään kutakuinkin ajoissa liikkeelle. Saavutettuamme Vuomakasjoen jatkoimme siis eri rantaa kuin edellispäivänä, ja jonkun matkaa kulkeminen oli reilusti helpompaa. Nimenomaan oli. Sopivaa ylityspaikkaa ei tahtonut löytyä, joten lähdimme vain ylittämään sellaisesta kohtaa, missä virta ei näyttänyt ihan niin pahalta. Joka tapauksessa ylitys kesti yli puoli tuntia, ja sukat kastuivat aika pahasti itse kultakin. Itselläni oli sentään kumisaappaat, joiden varsi riitti suurimman osan matkaa, mutta K kahlasi yli sandaaleissa ja M vaelluskengät jalassa. Ylipäästyämme lähdin edeltä kohti Meekon tupaa varmistamaan, että se olisi lämmin M:n ja K:n saapuessa paikalle. Kiirehtiminen tosin oli turhaa, tuvalle oli juuri jokin aika sitten saapunut pariskunta (anteeksi, en enää muista, mistä päin olitte!), joka oli hyvää vauhtia lämmitämässä tupaa. Eipä siinä sitten muuta kuin iltapalaa ja nukkumaan :)
Seuraava päivämatka sujui hurjaa vauhtia aiempiin taipaleisiin verrattuna. Ehdimme jopa rakentamaan rinkkakelkan tulevia lumenylityksiä varten periaatteella "meissä jokaisessa asuu pieni MacGyver" - materiaaleina oli jeesusteippi ja sisalnaru. Sääli sinänsä, ettemme päässeet missään vaiheessa kokeilemaan sitä...
Aamu nro 8. Lähdimme melko aikaisin, sillä tavoitteenamme oli ehtiä Saarijärvelle lounasaikaan mennessä ja sieltä vielä jatkaa matkaa vajaat 10 km eteenpäin, jotta seuraavana päivänä pääsisimme ihmisten ajoissa pois maastosta. Tavoite 1 onnistui, mutta toisen onnistuminen oli siinä ja siinä. M näytti hyytyvän aika pahasti, eikä K:llakaan jalka enää noussut entiseen tahtiin. Suunniteltu telttapaikka oli aina "vielä yhden mäen takana". Ihan varmasti joku siirteli sitä aina vain eteenpäin ja eteenpäin... Ja kaiken kukkuraksi alkoi sataa. Jee.
Viimeinen aamu, jihuu! Tahmeasta alusta huolimatta ehdimme ennätysajassa Luontotalon parkkipaikalle, jonne olimme auton reilu viikko sitten jättäneet. Pikainen vaatteidenvaihto - keskellä parkkipaikkaa, totta kai - ja sitten muutama kilometri pohjoisemmas Kilpisjärven Retkeilykeskukseen syömään. Hieman puolenpäivän jälkeen hyppäsimme autoon ja aloitimme matkan takaisin kotia kohti.
Kiitos kohdalle osuneen matkamuistomyymälän emme ehtineet Nallikariin ennen respan sulkeutumista, joten ajoimme läpi yön takaisin Turkuun. Hauska reissu, yhtä kaikki :)
Yhteenveto: Maasto on vaativa, varsinkin ensikertalaiselle, ja ajankohta toi omat lisähaasteensa kylmän kelin ja lumen muodossa. Maisemat olivat upeat, joskin todella karut. Suosittelen kokeneemmille tai muuten vain hulluille vaeltajille ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)