Kilpisjärvi-Pihtsusjärvi-Kilpisjärvi

Reitti: Kalottireittiä Kilpisjärveltä Pihtsusjärvelle ja takaisin
Reitin pituus: n. 100 km
Aikaa kului: 8 vrk (+ matkat)
Porukka: itseni lisäksi 2 muuta neitosta, kutsumanimet M ja K
Ajankohta: kesäkuun alku

Lähdimme ajelemaan Turusta Kilpisjärveä kohti 7. kesäkuuta. Ensimmäisen yön nukuimme Oulussa Nallikarin leirintäalueella, toisen yön Kilpisjärvellä Hotelli Kilpiksessä. Nopeamminkin olisi perille voinut päästä, mutta "vähän" jumitimme aina silloin tällöin... ;)

Matkaan lähdettiin Luontotalon parkkipaikalta puoli yhdentoista aikoihin, suuntana ensimmäinen autiotupa Saarijärvellä. "Niin pitkä on matka ja kivinen tie" käväisi mielessä useamapaankin kertaan, sillä matka tuntui kestävän ikuisuuden ja polku oli kivistäkin kivisempi. (Toinen vaihtoehto rasittavimmaksi päässäsoivaksi biisiksi oli Tarotin I Walk Forever - ei siksi, että biisi olisi huono, vaan... No, arvaat varmaan ;) ) Perille pääsimme vasta illalla, mutta onneksi meidät ohittanut oululaisparivaljakko oli lämmittänyt tuvan valmiiksi. Eipä siinä sitten juuri muuta kuin murua rinnan alle ja makuupussit valmiiksi. Myöhemmin illalla tupaan saapui vielä helsinkiläisnainen, ja näistä kolmesta oli meille seuraa reissumme ensimmäisen puolikkaan ajan. Kiitos heille siitä :)

Seuraavana aamuna lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kuonjarjokea. Matkan varrella oli siellä täällä sen verran reilusti lunta, että lumet oli joko kierrettävä (onnistui 70%:ssa tapauksista) tai niiden läpi oli kahlattava. Lunta kesäkuussa likimain nivusiin asti - jippii... No, joka tapauksessa olimme perillä ennen päivällisaikaa, joten jonkun hetken ehdimme levätäkin. Ja näin sivumennen sanottuna, Kuonjarjoki on tämän reitin varrelta ehdoton suosikkipaikkani tuulisesta sijainnista huolimatta.

Kolmannen yön olimme ajatelleet viettää teltassa jossakin Meekon autiotuvan lähimaastossa, mutta säätiedotus lupasi kylmää yötä, joten jätimme teltän Kuonjarille ja päätimme nukkua tuvassa. Matka sujui yllättävän nopeasti, olisimme jopa veikanneet tätä nopeimmaksi päivävauhdiksi tähän mennessä. (Väärässä olimme - ensimmäisen päivän olimme tulleet nopeinta vauhtia, vaikkei siltä tuntunutkaan.) Täällä tuvan ympäristössä pyöri jonkin verran porojakin. Että ne osaavat olla hassuja otuksia! :D Itse asiassa illan tullen ne asettuivat makuulle ja katselivat tuvan ikkunasta sisään kuin olisivat katsoneen telkkaria... Kuinkahan hassuilta me vaikutimme niiden mielestä?

Neljäntenä päivänä saimme kokea extreme-matkailua riittämiin. Tai no, alku sujui hyvin - osassa kivikkoa oli jopa lankut helpottamassa kulkemista - mutta sitten alkoi haastava osuus. Merkitty reitti kulki yhdessä kohtaa Meekonvaaran kyljessä olevaa jyrkännettä ylös, ja totta kai se oli täysin lumen peitossa. Kiva. Ei sitten yhtään pelottanut kulkea lumista ja liukasta rinnettä pitkin, varsinkin, kun yksikin harha-askel olisi pudottanut alhaalla kulkevaan Vuomakasjokeen. Ja kuin pisteenä i:n päälle Vuomakasjoen yli menevä silta oli jäiden sulamisen seurauksena siirtynyt reilusti, eikä siis tuntunut järin tukevalta. Päätimme siis takaisintulomatkalla kulkea omaa reittiä joen toista rantaa ja yrittää yli ilman siltaa. Pihtsusjärvelle saavuimme vasta illalla, joten ei muuta kuin nukkumaan...

Seuraavana aamuna nukuimme pitkään, sillä edessä oli kauan odotettu lepopäivä. Lounaan jälkeen M ja K lähtivät kipuamaan vähän matkaa Haltia ylöspäin, mutta toiveita ylöspääsystä ei juuri ollut. Itse jäin tuvalle lepuuttamaan jalkaani ja esivalmistelemaan päivällistä. Yksinjäätyäni pysyin hereillä peräti tunnin verran... No, Halti jäi siis tavoittamattomiin, joten joskus vielä on tultava uudestaan.

Kuudentena päivänä onnistuimme jopa lähtemään kutakuinkin ajoissa liikkeelle. Saavutettuamme Vuomakasjoen jatkoimme siis eri rantaa kuin edellispäivänä, ja jonkun matkaa kulkeminen oli reilusti helpompaa. Nimenomaan oli. Sopivaa ylityspaikkaa ei tahtonut löytyä, joten lähdimme vain ylittämään sellaisesta kohtaa, missä virta ei näyttänyt ihan niin pahalta. Joka tapauksessa ylitys kesti yli puoli tuntia, ja sukat kastuivat aika pahasti itse kultakin. Itselläni oli sentään kumisaappaat, joiden varsi riitti suurimman osan matkaa, mutta K kahlasi yli sandaaleissa ja M vaelluskengät jalassa. Ylipäästyämme lähdin edeltä kohti Meekon tupaa varmistamaan, että se olisi lämmin M:n ja K:n saapuessa paikalle. Kiirehtiminen tosin oli turhaa, tuvalle oli juuri jokin aika sitten saapunut pariskunta (anteeksi, en enää muista, mistä päin olitte!), joka oli hyvää vauhtia lämmitämässä tupaa. Eipä siinä sitten muuta kuin iltapalaa ja nukkumaan :)

Seuraava päivämatka sujui hurjaa vauhtia aiempiin taipaleisiin verrattuna. Ehdimme jopa rakentamaan rinkkakelkan tulevia lumenylityksiä varten periaatteella "meissä jokaisessa asuu pieni MacGyver" - materiaaleina oli jeesusteippi ja sisalnaru. Sääli sinänsä, ettemme päässeet missään vaiheessa kokeilemaan sitä...

Aamu nro 8. Lähdimme melko aikaisin, sillä tavoitteenamme oli ehtiä Saarijärvelle lounasaikaan mennessä ja sieltä vielä jatkaa matkaa vajaat 10 km eteenpäin, jotta seuraavana päivänä pääsisimme ihmisten ajoissa pois maastosta. Tavoite 1 onnistui, mutta toisen onnistuminen oli siinä ja siinä. M näytti hyytyvän aika pahasti, eikä K:llakaan jalka enää noussut entiseen tahtiin. Suunniteltu telttapaikka oli aina "vielä yhden mäen takana". Ihan varmasti joku siirteli sitä aina vain eteenpäin ja eteenpäin... Ja kaiken kukkuraksi alkoi sataa. Jee.

Viimeinen aamu, jihuu! Tahmeasta alusta huolimatta ehdimme ennätysajassa Luontotalon parkkipaikalle, jonne olimme auton reilu viikko sitten jättäneet. Pikainen vaatteidenvaihto - keskellä parkkipaikkaa, totta kai - ja sitten muutama kilometri pohjoisemmas Kilpisjärven Retkeilykeskukseen syömään. Hieman puolenpäivän jälkeen hyppäsimme autoon ja aloitimme matkan takaisin kotia kohti.

Kiitos kohdalle osuneen matkamuistomyymälän emme ehtineet Nallikariin ennen respan sulkeutumista, joten ajoimme läpi yön takaisin Turkuun. Hauska reissu, yhtä kaikki :)

Yhteenveto: Maasto on vaativa, varsinkin ensikertalaiselle, ja ajankohta toi omat lisähaasteensa kylmän kelin ja lumen muodossa. Maisemat olivat upeat, joskin todella karut. Suosittelen kokeneemmille tai muuten vain hulluille vaeltajille ;)